SBB yhtiönä

SBB on vuonna 2016 perustettu yhteiskunnallisiin kiinteistöihin keskittyvä pohjoismainen kiinteistöyhtiö. Ruotsissa yhtiö omistaa myös vuokrasäänneltyjä asuntokohteita. SBB on listattu Tukholman pörssiin.

Yhtiöstä on kasvanut Pohjoismaiden suurin yhteiskuntakiinteistöjen omistaja, jonka kiinteistöomistusten arvo oli noin 15 miljardia euroa vuoden 2022 alussa. SBB on Pohjoismaiden julkisen sektorin pitkäaikainen kumppani.